torstai 25. helmikuuta 2010

Neulontaintoa täynnä

Taidan olla jo toipunut villatakin neulomisesta johtuneesa kyllästymisestä, nimittäin tänään jo selailin uusia ideoita.
Minua kovasti houkuttaisi tehdä tämäntyyliset neulotut tyynynpäälliset ja neulottu torkkupeite. Valitettavasti tilanne on nyt se, että meidän on pitänyt poistaa kaikki villainen koiran ulottuvilta, joten ne taitavat jäädä ainakin toistaiseksi tekemättä. Harkitsen niitä sitten uudelleen kunhan nuo koiran allergiaepäilyt (toivottavasti) hälvenevät!


Voi kuitenkin olla tietenkin, että kevään tullessä haaveilut raskaista neulotuista materiaaleista katoavat yhtä nopeasti kuin ne tulivatki. Sen näkee sitte, mutta tällä hetkellä nämä ainakin miellyttävät silmää ja kovasti!

Toinen tänään löytynyt ihan toteutettava idea olisi tämä Dropsin liivi. Sen voisi tekaista nopeasti juurikin Eskimo-langasta. Joku toinen sävy voisi kyllä olla kiva. Ehkä mariinisininen kevään seilorityyliä ajatellen. Vaikken kyllä oikein tiedä henkiikö tuo liivi nyt muuten mitään seilorihenkeä..
Se voisi kuitenki toimia kivasti jonkun ohuen puuvillapaidan tai kauluspaidan kanssa. Vielä kun tässä ehtisi lankakauppaan katselemaan.

tiistai 23. helmikuuta 2010

Luhta Home

Ilokseni poikaystäväni oli tehnyt mahtavia löytöjä Luhta home-malliston alesta.
Uuden kodin meillä saivat Polku- ja Metropoli-pussilakanasetit.
Metropoli-setti on 100% puuvilla ja Polku-setti puuvillasatiinia. Kuvasta poiketen oma Polku settimme on beige/ruskea raidallinen, mutta tämä väritys on ilmeiseti jo poistunut Luhdan tämänhetkisestä valikoimasta. Tällä hetkellä lakanat jo kuitenkin iloisesti pyörivät pesukoneessa, ja kuva jäi ottamatta.

En jaksa odottaa, että nämä pääsevät käyttöön. Pidän niiden raikkaista kuvioista, ja laadukkaasta tunnusta.
Lisäksi sain uudistettua pyyhevarastoamme kahdella valkoisella Aalto käsipyyhkeillä ja kahdella sinisellä Aalto kylpypyyhkeellä.
Aikaisemmin meillä ei ole ollut kodintekstiilejä Luhdalta, mutta olen kuullut niistä oikeastaan pelkkää hyvää. Kuulemma ovat hinta-laatu suhteessaan erinomaisia!
Kuvat Luhta Home

maanantai 15. helmikuuta 2010

Lakataan kynnet

Vaikka suurin osa aiemmista aiheistani on pyörinyt käsitöiden saralla, halusin nyt kirjoittaa jostain vähän erilaisesta. Koko viikonlopun aherrettuani paniikissa tenttiä varten, ja tänään penkin alle menneen tentin jälkeen, on mukava ajatella jotain hiukkasen kevyempää!
Itselläni on tapana lakata kynnet noin kerran viikossa. Lakat pysyvätkin hyvänä seuraavaan lakkaamiseen asti. Pidän neutraalia linjaa, ja vain erikoistilaisuuksissa saatan käyttää jotain näkyvämpää väriä. Tavallisesti kynsissä on siis luonnollisen näköinen nudelakka.
Käytän Mavalan Cuticle Removeria kynsinauhoille, anna vaikuttaa, ja työnnän kysinauhat kynsinauhatyökalulla taaksepäin. Ilman tätä lopputulos ei mitenkään minulla olisi yhtä siisti.
Trindin aluslakka on osoittatunut hyväksi ostokseksi. Kynnen pinta silottuu tasaiseksi värilakkaa varten, ja lakkaus tosiaan pysyy hyvin.

O.P.I värilakat ovat ehdottomasti kynsilakkojen kuninkaita. Laadukas lakka levittyy helposti siististi! Käytän vain yhden kerroksen. Sävynä tässä Privacy Please.
Tämän Dependin päällyslakan nappasin Kicksistä paremman puutteessa, mutta se kuivattaa lakan nopeasti, ja sen liilahtava sävy todellakin korostaa värilakan sävyä.

 L`Occitanen karitevoikäsivoide kuuluu nykyään vakkareihin. Sitä kokeiltuani muut käsirasvat kalpenivat rinnalla! Miinuksena on tietysti sen kohtuullisen arvokas hinta, mutta tuubi on toisaalta aika iso ja riittävä!

maanantai 8. helmikuuta 2010

Tuubikaulaliina



Tuubikaulaliinat ovat tosissaan näkyneet tänä vuonna katukuvassa, joten minäkin päätin tehdä itselleni oman. Tämä on todella reilu, joten sitä voi käyttää jopa "ponchona". Kaksinkerroin se sopii hyvin lämpimäksi kaulaliinaksi.


Lanka: Novita RoseMohair
Malli: Fifi II mukailtuna

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Filofax Classic

Sain loppusyksystä mahtavan tilaisuuden ostaa uuden Filofax A5 Classicin aivan nimelliseen hintaan. Myyjä oli saanut tuotteen lahjaksi, eikä hänellä ollut sen isosta koosta johtuen silloin käyttöä. Olin innoissani ja tartuin tilaisuuteen. Kalenteri oli tosissaan vielä saadessani sen alkuperäispakkauksessaan, ja sen mukana tulivat alkuperäiset välilehdet ja tarvikkeet. En olisi jaksanut millään odottaa Filofaxin käyttöönottoa vuodenvaihteeseen asti, ja nyt kun se on käytössä ollut, on se ylittänyt odotukseni kätevyydellään ja ihanuudellaan!
Olen merkinnyt välilehtiin dymolla osiot, ja käytän samoja värikoodeja sitten kalenteri osiossa merkkaamaan esimerkiksi nyt vaikka opiskelumenoja tai töitä.
Seuraavana ostoslistalla on Filofaxin välityksiin sopiva rei'itin, jotta voin kokeille itse välilehtien tekemistä. Valmiita löytyy helposti googlettamalla ja erittäin laaja "kalenteri" sivusto on esimerkiksi DIY Planner.
 
Related Posts with Thumbnails